Esittelyvideo Les Mills BodyPumpista


 

Mitä se on? BodyPump on ohjatulla tunnilla suoritettava kuntoilumuoto joka treenaa harjoituskerran aikana koko kehoa.
 
Musiikin tahdissa treenataan yhtä lihasryhmää kerrallaan ja harjoitus vaihtuu kappaleen vaihtuessa. Kaikki tärkeimmät lihasryhmät käydään läpi tunnin aikana. Treeni sisältää yhteensä 10 kappaletta ja ne ovat joka salilla samat. Kappaleet ja ohjelma vaihtuvat 3 kuukauden välein.

BodyPump vahvistaa nimenomaan lihaskestävyyttä

Tilaa kaikkea kuntoiluun ja hyvinvoitiin liittyviä ilmaisia tavaroita:

Lajin intensiivisyydestä ja tehosta kertoo paljon se, että moni omatoimisesti saleillut ja painoilla treenannut on kokenut täydellisen yllätyksen, joko valitsemalla liian suuret painot tai lihaskestävyys ei olekaan niin hyvä kuin on luullut. Allekirjoittanut myöntää sortuneensa tähän. 

ALOITTAMINEN JA SALIT:

Laji on suosittu molempien sukupuolten keskuudessa ja tunteja järjestetään lähes joka salilla ja liikuntakeskuksessa. Ensikertalaiset odetaan ohjaajien toimesta hyvin huomioon, joten aloittaminen on kitkatonta. Painoja ym. ei tarvitse pelätä sillä painomäärän voi valita itselle sopivaksi ja ohjaaja auttaa valinnassa kyllä.  

Harjoituksissa käytettävät treenivälineet löytyvät kaikki salilta, joten itse ei tarvi painoja ja steppilautoja raahata mukaan.  

TREENIVAATTEET

Intensiivinen bodypump vaatii kunnon asusteet jotta sen harjoittaminen sujuu miellyttävästi ilman hiertymiä ja haavaumia. Laadukkaat salivaatteet ja kengät voi tilata esim.  


Fitnesstukku-verkkokaupasta

LÖYDÄ OMAN KAUPUNKISI SALIT JA TUNNIT

ETSI TÄSTÄ

Tee näin: Valitse oikealta vain BodyPump ja paina search. Näet kartalla oman alueesi kaikki BodyPumppia valikoimissaan pitävät kuntosalit osoitteineen. Jos etsit jotain muuta Les Mills tuntia, voit hakea nekin samassa paikassa.